Pihatähtimön eli vesiheinän menestyminen puutarhassa kertoo siitä, että maa on hyvä ja tasapainoinen alusta puutarhakasveille. Pihatähtimön olen myös usein jättänyt puutarhaan suojaamaan maata sateilta ja liialta kuivumiselta. Pihatähtimö on erittäin hyvä kasvi ihonhoitoon. Sen käyttö on suosittua erityisesti luonnonkosmetiikassa. Monissa luonnonkosmetiikan tuotteista voit löytää pihatähtimöä INCI nimellä Stellaria media. Nyt sinäkin opit käyttämään pihatähtimöä omissa tuotteissasi. Katsotaanpa mitä ihmeitä tämä yrtti tekee ihollesi.

pihatahtimo-ihonhoito
Pihatähtimö eli vesiheinä on hyvin vaatimaton kasvi. Tässä pihatähtimön herkät kukat voimakkaasti suurennettuina.
Kuva Jasmin777 Pixabaystä

Pihatähtimö on vanha puutarhakasvi ja lääkekasvi

Pihatähtimöä viljeltiin aikoinaan puutarhoissa. Siitä valmistettiin maukkaita salaatteja ja koristeltiin hienoja voileipiä. Puutarhoista pihatähtimö levisi luontoon ja nyt sitä pidetään haitallisena rikkaruohona. Tässä yrttiharrastuksessa parasta onkin, että rikkaruohoja ei enää ole olemassa. Kaikki kasvit ovat arvokkaita, kun ne oppii tuntemaan. Pihatähtimö on niistä parhaita esimerkkejä.

Pihatähtimö on myös vanha lääkekasvi, jota on käytetty erityisesti ihonhoitoon. Pihatähtimö vähentää tehokkaasti ihon kutinaa. Siksi sitä kannattaakin säilöä aina talven varalle.

Pihatähtimö toimii iholla parhaiten tuoreena soseena. Voit vaikkapa puristaa nyrkissäsi mehevästä pihatähtimöstä tilkan mehua kutiavalle alueelle. Kokeile vaikkapa hyttysenpistoihin.

Pihatähtimö rauhoittaa ihoa tehokkaasti

Vaatimattoman näköisellä pihatähtimöllä on runsaasti upeita ominaisuuksia, joilla se voi pitää ihostasi erityisen hyvää huolta.

Pihatähtimö on täynnä mitä parhaita ravinteita. Tuoreena siinä on reilusti C-vitamiinia sekä monia B-ryhmän vitamiineja. Se on erityisen mineraalipitoinen kasvi. Sen monet vitamiinit ja hivenaineet ravitsevat ihoa.

Pihatähtimö sisältää ainakin seuraavia mineraaleja;  

Lisäksi pihatähtimössä on lukuisia antioksidantteina toimivia kasvikemikaaleja kuten

Pihatähtimö on supistava yrtti, joka rauhoittaa ja viilentää ihoa.

pihatahtimo
Pihatähtimön kauneutta ei tule usein huomanneeksi
Kuva barmanCZ Pixabaystä

Laajentuneet huokoset ovat monen ongelmana. Ihohuokosten koko on osittain perinnöllistä. Voit kuitenkin vaikuttaa niihin kosmetiikalla. Monet yrtit kuten pihatähtimö sisältävät ihoa rauhoittavia ainesosia. Pihatähtimö supistaa tehokkaasti laajentuneita huokosia ja antaa iholle kuulaan sävyn.

Pihatähtimö vähentää tulehduksia

Pihatähtimö on anti-inflammatorinen yrtti, joka vähentää tulehdusta iholla. Siksi pihatähtimöä kannattaa kokeilla erilaisissa ihon ärsytystiloissa.

Pihatähtimö vähentää turvotusta

Pihatähtimöä on käytetty myös poistamaan turhaa nestettä kudoksista. Tästä ominaisuudesta voisi olla hyötyä esimerkiksi silmänympärysihon hoidossa.

Milloin pihatähtimöä kannattaa kerätä?

Pihatähtimö on parhaimmillaan juuri ennen kukkimista. Tämä pätee etenkin silloin kun haluat käyttää pihatähtimön ruuanvalmistuksessa. Kosmetiikassa voit käyttää vanhempaakin kasvia. Vanhemmassa kasvissa ihoa hyödyttävät kasvikemikaalit ovat korkeimmillaan.

Miten pihatähtimöä voi hyödyntää kosmetiikassa?

Parhaiten pihatähtimö toimii iholla tuoreena. Se sopii erityisen hyvin kasvonaamioksi ihan sellaisenaan. Voit myös puristaa tuoretta pihatähtimömehua kasvoveteesi. Tällainen tuore kasvovesi ei valitettavasti säily jääkaapissa kuin viikon. Onneksi pihatähtimöä löytyy tuoreena aina toukokuulta myöhäiseen syksyyn.

Pakasta pihatähtimöä talven varalle

Voit talven varalle säilöä pihatähtimöä pakasteena. Itse suosin pihatähtimön pakastamista. Paras tapa pakastaa pihatähtimöä, on soseuttaa se ja pakastaa jääpalarasioissa. Voit vielä lisätä tilkan keitettyä vettä jääpalojen päälle. Näin sose säilyy parhaiten. Mainitsin tässä jutussani, että kaikki yrtit tulisi höyryttää ennen pakastusta. Pihatähtimö on eri juttu. Jos valmistat pihatähtimöstä tuoresosetta, se säilyy todella hyvin pakastenakin. Sinun ei siis tarvitse höyryttää sitä ennen pakastusta.

Yrttiöljy pihatähtimöstä on hankala valmistaa

On vielä kolmas tapa säilöä pihatähtimön vaikuttavat aineet. Voit valmistaa pihatähtimöstä öljyuutosta eli yrttiöljyä. Öljyuutos pitää valmistaa kuivatuista pihatähtimöistä. Tuoreet yrtit ovat liian vesipitoisia yrttiöljyn valmistukseen. Tee pihatähtimöstä yrttiöljy tavanomaiseen tapaan. Ohje yrttiöljyn valmistukseen löytyy täältä.

Löysin netistä artikkelin, jossa tuoreesta pihatähtimöstä oli valmistettu yrttiöljyä. Voit yrittää hyödyntää tätä ohjetta. Itse en ole vielä ehtinyt kokeilla ohjetta. Muista, että jos öljyyn jää tippakin kosteutta, se pilaantuu ihan sata varmasti.

Mihin tuotteisiin pihatähtimö sopii?

Yrttien sopivuus kosmetiikan valmistukseen riippuu paljon siitä, missä muodossa voit yrttiä käyttää. Koska pihatähtimö on parhaimmillaan tuoreena, kannattaa sitä käyttää kesällä ja syksyllä niin kauan kun sitä vain löydät. Tuore pihatähtimö sopii tuorekosmetiikkaan kuten nopeasti käytettäviin kasvovesiin, seerumeihin sekä kasvonaamioihin.

Tuoreglyseriitti

Myös tuoreglyseriitti onnistuu pihatähtimöstä mainiosti. Sekoita glyserolia soseutettuun pihatähtimöön ja käytä kasvonaamion tapaan.

Yrttiöljyä

Pihatähtimöstä valmistettu öljyuutos ei ole yhtä tehokasta kuin tuore kasvi. Pihatähtimö-öljyn hyviä ominaisuuksia on kuitenkin sen ihoa pehmentävä ja uudistava vaikutus. Pihatähtimön huokosia supistavat ominaisuudet ovat myös osittain jäljellä öljyuutoksessa. Voit valmistaa pihatähtimö-öljystä vaikkapa ihoa hoitavaa salvaa.

Pihatähtimö-öljystä voi valmistaa myös rauhoittavan voiteen hyönteisten pistoja hoitamaan. Se on eräs parhaista yrteistä hoitamaan kutiavaa ihoa. Hoitavaan ja kutinaa poistavaan yrttisalvaan voi lisäksi laittaa ratamoa, kehäkukkaa sekä niittyhumalaa tehostamaan hoitavaa vaikutusta.

Pihatähtimö on mieto ja todella monipuolinen yrtti.

pihatahtimo
Pihatähtimö on joskus ollut suosittu viljelykasvi. Raikas ja mineraalipitoinen pihatähtimö kelpaa edelleenkin salaatteihin ja voileipiä koristamaan.
Kuva WikimediaImages Pixabaystä

Voit hyödyntää sitä hyvin monissa tuotteissasi. Se ei sisällä voimakkaita happoja tai alkaloideja, jotka ärsyttävät herkkää ihoa. Mikä yrtti kenellekin sopii, riippuu monesta asiasta. Vain kokeilemalla löydät parhaat luonnon kasvit juuri sinun ihollesi. kokeile siis rohkeasti pihatähtimöä. Sitä löytyy vielä runsaasti luonnosta. Monen kasvin kohdalla ongelmaksi muodostuu se, että niitä ei ole saatavilla kuivattuna. Siksi sinun kannattaakin säilöä kiinnostavat yrtit talven varalle nyt.

Oletko sinä käyttänyt pihatähtimöä kosmetiikassa?

Viinirypäleensiemenöljy on öljysarjamme seuraava aihe. Viinirypäleensiemenöljyä käytetään sekä kosmetiikassa että ruuanvalmistuksessa. Siksi sitä onkin helppo löytää myös hieman suuremmista marketeista. Viinirypäleensiemenöljyn suosio kosmetiikassa on ollut vankka jo useita vuosia. Sillä on runsaasti hyviä, ihoa hoitavia ominaisuuksia. Itse pidän viinirypäleensiemenöljyn monipuolisuudesta. Viinirypäleensiemenöljy on yksi kosmetiikan kulmakivistä ja haluan nyt esitellä sen sinulle hieman perusteellisemmin.

viinirypaleensiemenoljy
Kuva Couleur Pixabaystä

Viinirypäleensiemenöljy on elintarviketeollisuuden sivutuote

Jos haluat torjua ruokahävikkiä, viinirypäleensiemenöljyä käyttämällä se onnistuu. Viinirypäleistä valmistetaan mehua ja viiniä. Siemeniä ei kuitenkaan koskaan käytetä näihin tuotteisiin. Viinirypäleensiemenet ovat siis jätettä, jolla ei ole paljoa muuta käyttöä. Onneksi viinirypäleiden siemenissä on arvokasta ja erityisen hyvälaatuista öljyä. Näin koko sato voidaan hyödyntää järkevästi.

Öljy uutetaan siemenistä monella eri tavalla. Silloin, kun valitset öljyä kosmeettisiin tuotteisiin, kannattaa valita kylmäpuristettu luomuöljy. Siinä on jäljellä öljyn kaikki vitamiinit ja muut hyödylliset aineet. Luomuviljelyssä ei käytetä voimakkaita kasvinsuojeluaineita.

Kylmäpuristetussa öljyssä öljyn tulehdusta ehkäisevät, antioksidanttiset ja antimikrobiset ominaisuudet säilyvät muuttumattomina.

Viinirypäleensiemenöljy on hyvin kevyt öljy

Kevyellä öljyllä tarkoitan öljyä, joka imeytyy hyvin eikä tunnu rasvaiselta iholla. Viinirypäleensiemenöljy ei kuitenkaan ole ns. kuivaöljy. Kuivaöljyissä on runsaasti alfalinoleenihappoa (ALA). Sitä viinirypäleensiemenöljyssä ei juurikaan ole.

Viinirypäleensiemenöljyn rasvahappokoostumus on eräs ihanteellisimmista. Se sisältää oikeassa suhteessa iholle tärkeitä rasvahappoja. Viinirypäleensiemenöljyn rasvahappoprofiili vaihtelee todella vähän. Öljy valmistetaan suosituimmista rypälelajikkeista, jotka kasvavat suurin piirtein samoissa oloissa. Silloin rasvahappo profiilikin on hyvin samanlainen.

Viinirypäleensiemenöljy kuuluu kosmetiikan perusöljyihin

Viinirypäleensiemenöljy on kirkas öljy. Siinä on hentoja, keltaisen ja vihreän sävyjä. Viinirypäleensiemenöljy ei myöskään tuoksu voimakkaalle. Siksi se on hyvin suosittu perusöljynä johon voit sekoitella muita ainesosia. Viinirypäleensiemenöljyn suosion esteenä on ollut melko heikko saatavuus ja kallis hinta. Moni valitsee perusöljykseen mieluummin edullisempia öljyjä kuten auringonkukkaöljyn, riisinleseöljyn tai safloriöljyn.

Viinirypäleensiemenöljy ei ole pelkkä eleetön perusöljy

Viinirypäleensiemenöljy sisältää upeiden rasvahappojen lisäksi runsaasti E-vitamiinia. Siinä on myös lukuisia kasvikemikaaleja kuten tokoferolia, resveratrolia, kvertsetiiniä, procyanidiiniä, karotenoideja ja kasvisteroleja.

Runsaista fytokemikaaleista johtuen viinirypäleensiemenöljy onkin suosittu ainesosa kosmetiikkateollisuuden seerumeissa ja muissa hoitavissa tuotteissa. Ravinteisuutensa vuoksi viinirypäleensiemenöljy on mainio öljy käytettäväksi ihan sellaisenaan ihonhoitoon. Siinä on jo luonnostaan valtaisa määrä vaikuttavia ainesosia.

Miten viinirypäleensiemenöljy vaikuttaa iholla?

Viinirypäleensiemenöljyllä on useita positiivisia vaikutuksia ihoon. Tässä muutamia niistä;

Säilytä viinirypäleensiemenöljy huolellisesti

Viinirypäleensiemenöljy sisältää paljon linolihappoa, joka tekee öljystä hyvin helposti hapettuvan. Ostaessasi viinirypäleensiemenöljyä, huolehdi siitä että öljy on mahdollisimman tuoretta. Kysy aina myyjältä öljyn parasta ennen päiväyksestä.

Säilytä viinirypäleensiemenöljypullo aina valolta suojassa. Valo pilaa uskomattoman nopeasti monet öljyn arvokkaat fytokemikaalit.

Öljyn säilytyspaikan tulisi myös olla mahdollisimman viileä. Avattu pullo kannattaa säilyttää aina jääkaapissa. Samoin viinirypäleensiemenöljyä sisältävät tuotteet kannattaa säilyttää jääkaapissa. Näin varmista tuotteittesi tuoreuden ja mahdollisimman korkean laadun.

Mitä tuotteita viinirypäleensiemenöljystä kannattaa valmistaa?

Viinirypäleöljy on monipuolinen öljy. Se sopii hyvin monelle eri ihotyypille. Viinirypäleöljy on yksi parhaimmista perusöljyistä. Perusöljyltä vaaditaan neutraalia tuoksua ja väriä. Hyvin voimakastuoksuiset ja voimakkaan väriset öljyt eivät sovellu perusöljyiksi.

Voit sekoittaa muutamia tippoja haluamiasi erikoisöljyjä viinirypäleensiemenöljyyn. Näin voit tehostaa öljyn vaikutusta ja täydentää sen rasvahappokoostumusta.

Viinirypäleöljy soveltuu hyvin moneen eri käyttötarkoitukseen

Viinirypäleensiemenöljy on kokeilemisen arvoinen kosmetiikan öljy

viinirypaleensiemenoljy
Kuva Pexels Pixabaystä

Hyviä perusöljyjä on aika vähän. Jokainen niistä sopii ihonhoitoon ihan sellaisenaankin.

Koska parhaat perusöljyt ovat herkästi pilaantuvia, niitä kannattakin hankkia vain yhtä kerrallaan. Voit vaihdella eri öljyjä ihosi tarpeen mukaan.

Viinirypäleensiemenöljyä on nykyisin helppo hankkia jopa marketeista. Kuten useimmat kosmetiikan perusöljyt, myös viinirypäleöljy sopii ravinnoksi. Ylimääräisen öljyn saa helposti kulumaan loppuun vaikkapa salaatinkastikkeissa.

Suosittelen tutustumaan viinirypäleensiemenöljyyn. Sen avulla saat helposti lisää tehoa tuotteisiisi. Ihoöljyjä on hyvä välillä vaihdella ja viinirypäleensiemenöljykin on yksi todella hyvä vaihtoehto sinulle.  Kokeile, miltä se tuntuu ihollasi.

Mikä on sinun suosikkisi perusöljyistä?

Näin kesällä tekee mieli kirjoittaa vain yrteistä. Niittyhumala (Prunella vulgaris) on pienen pieni yrtti, joka kasvaa mielellään nurmikon laidoilla. Se on niin pieni ja matala kasvi että moni ei sitä edes huomaa. Niittyhumala  viihtyy usein havupuiden läheisyydessä. Se on hyvin vaatimattoman oloinen kasvi. Niittyhumala on tuoksuton ja miltei mauton. Pieni kitkeryys tulee kasvin sisältämistä tanniineista.  Niittyhumala on kuitenkin eräs käyttökelpoisimmista yrteistä ihonhoitoon. Siksi haluankin kertoa sinulle niittyhumalan uskomattomista ominaisuuksista hoitavassa kosmetiikassa.

niittyhumala

Niittyhumala on vanha ja arvostettu lääkekasvi

Niittyhumalaa on käytetty parantavana yrttinä jo satoja vuosia. Niityhumala on erittäin yleinen hoitava yrtti Keski-Euroopassa. Sen latinankielinen nimi on Prunella vulgaris. Prunella sana tulee alun perin saksan kielestä ja merkitsee kurkkutulehdusta. Niittyhumalaa käytettiin Saksassa aikoinaan lääkkeenä kurkkukipuun. Kasvia on käytetty myös monen muun vaivan hoitoon ympäri maailman.

Niittyhumala ja maahumala sekoitetaan joskus keskenään. Ne ovat kuitenkin kaksi erillistä kasvia jotka eivät ole sukulaisia keskenään. Niittyhumalan suomenkieliseen nimeen sana humala tulee kasvin kuihtuneen kukinnon humalan kukintoa muistuttavasta muodosta.

Englannissa niittyhumalan nimi on Self heal eli ”itse parantaa” noin suurin piirtein käännettynä. Nimi viittaa siihen että niittyhumala on ollut parantava yrtti myös Englannissa.Muita nimiä ovat heal-all, heart-of-the-earth, woundwort.

Wong Lo Kat juoma

Kiinassa maahumalaa lisätään mm. lakritsin, krysanteemin ja kuusaman ohella  suosittuun yrttiteesekoitukseen  nimeltään Wong Lo Kat. Wong Lo Kat on nykyisin myös eräs Kiinan suosituimmista virvoitusjuomista. Kiinassa tästä niittyhumalajuomasta on käyty taannoin myös raivoisat tekijänoikeusriidat. Wong Lo Kat juoman brändin arvo on tällä hetkellä noin 280 mijardia euroa. Tämä kertoo paljon siitä, kuinka valtavasti kiinalaiset arvostavat tätä pientä kasvia.

Niittyhumala on täysin myrkytön kasvi

Niittyhumala ei sisällä myrkyllisiä aineita. Se on sis periaatteessa täysin syötävä. Niittyhumalan kulinaarinen suosio ei kuitenkaan ole suurta sillä koko kasvi maistuu puulta. Voit kuitenkin käyttää niittyhumalan kukkia vaikkapa salaatissa koristeena.

Niittyhumalan merkitys iholle

Niittyhumala sisältää erityisen runsaasti ihoa suojaavia ja rauhoittavia ainesosia.  Vaikka ihossasi ei olisikaan mitään varsinaisesti hoidettavaa ongelmaa, niittyhumala suojaa ja rauhoittaa ihoa ympäristön rasituksilta.

Niittyhumala sisältää merkittävän valikoiman luonnon parhaita kemikaaleja

Niittyhumalan teho perustuu sen sisältämiin kasvikemikaaleihin. Pienessä, vaatimattomassa kasvissa on aivan valtaisia määrä upeita ainesosia. Nämä ainesosat toimivat yhdessä parantaen, hoitaen ja suojaten ihoa.

Niittyhumala ja auringonvalo

Varsinkin paahteisina kesäpäivinä iho joutuu helposti liialliseen auringonvaloon. Niittyhumala suojaa silloin lukuisten  kasvikemikaaliensa ansiosta ihoa.

Niittyhumalalla ei kuitenkaan tarjoa iholle varsinaista UV-suojaa. Se ei estä ihoa palamasta auringossa. Auringolle altistuneet Ihosolut kuitenkin hyötyvät näiden kasvikemikaalien vaikutuksesta ja toipuvat nopeammin. Siksi niittyhumalaa kannattaa lisätä paahteisina kesäpäivinä ihonhoitotuotteisiin.

Niittyhumala rauhoittaa ihoa

Niittyhumalalla on ihoa suojaava ja rauhoittava vaikutus. Sen lukuisat kasvikemikaalit toimivat iholla rauhoittavasti ja tulehduksia poistaen. Siksi niittyhumala sopii ärtyneen ihon hoitoon erityisen hyvin. Niittyhumalan sisältämät tanniinit supistavat huokosia ja kirkastavat ihoa.

Miten nittyhumalaa kannattaa hyödyntää kotikosmetiikassa?

Niittyhumalan vaikuttavat ainesosat saat parhaiten käyttöösi valmistamalla kuivatuista kukista öljyuutoksen. Kuivata vain niittyhumalan vastapuhjenneita kukkia. Niittyhumala on siitä ihana kasvi että voit hyödyntää sitä pitkin kesää aina syksyyn asti. Niittyhumala nimittäin tekee aina kaksi uutta kukkaa tilalle kun nyppäät juuri puhjenneen kukan irti. Aloita siis niittyhumalankukkien kerääminen jo nyt.

Kuinka niittyhumalankukkia kuivataan?

Voit laittaa niittyhumalnkukat kasvikuivuriin. Kukat ovat varsin kuivia ihan tuoreeltaankin. Kasvikuivuria ei siis tarvitse käyttää pitkään.

Voit myös kuivattaa kukkia liinan päällä, jossain pimeässä mutta kuivassa ja lämpimässä paikassa. Niittyhumalan kukat kuivuvat hellävaraisimmin itsestään noin 3 päivässä. Kun kukat ovat rapeita ja murentuvat sormien välissä, ne ovat riittävän kuivia.Itse suosin tätä varsin vaivatona tapaa kerätä ja kuivattaa kukkia. Voit lisätä uusia kukkia kuivumaan aina kun niitä putkahtelee esiin.

Kun kuivattuja kukkia on tarpeeksi, voit valmistaa osasta öljyuutoksen. Loput kannattaa jättää odottamaan talvea ja sitä hetkeä kun haluat valmistaa tuoretta yrttiöljyä.

Yrttiöljyn valmistukseen löydät ohjeet täältä.

Niittyhumala sopii hyvin moneen tuotteeseen

niittyhumala

Olen käyttänyt niittyhumalaa tilanteissa jossa haluan suojata ihoani auringolta. Niittyhumala hoitaa auringon herkistämää ihoa.

Niittyhumalasta valmistetut öljyseerumit ovat käteviä käyttää. Muistathan että UV-suojan levityksen yhteydessä ei kannata käyttää mitään mita tuotteita. Ne saattavat vaikuttaa UV-suojan tehoon. Käytä siksi  maahumala-öljyseerumia eri aikaan. Niittyhumalaseerumi voisi sopia vaikkapa heti auringonoton jälkeen levitettäväksi sillä se myös rauhoittaa ihoa.

Niittyhumalasta voi valmistaa ihoa rauhoittavia emulsiovoiteita. Tällasista voiteista voi olla apua silloin kun iho on erityisen stressaantunut. En suosittele käyttämään voimakkaita kasvikemikaleja sisältävää niittyhumalaa iholla päivittäin. Se sopiikin tehovoiteisiin  joiden tarkoitus on saada tilanne iholla hallintaan. Esimerkiksi viikon kuuri niittyhumalavoidetta voi saada ihmeitä aikaan ärtyneellä iholla.

Mitkä ovat sinun suosikkiyrttisi ihonhoidossa?

Onko mitään niin suomalaista luonnonkosmetiikan ainesosaa kuin kaura (Avena sativa). Kaura on nyt hyvin ajankohtainen, sillä se sopii Suomen kuivaan kevättalveen ihoa suojaavana ja hoitavana ainesosana.

kaura-ihonhoidossa

Kaurantähkä

Kauran ovat löytäneet nyt myös muu maailma. Sitä myydään nykyisin ylivertaisena terveystuotteena kaikkialla maailmassa, myös Aasiassa.

Kauralla on hyvin monta käyttötarkoitusta luonnonkosmetiikassa. Se on uskomattoman monipuolinen raaka-aine. Kauran hyviä ominaisuuksia lisää se, että kaura on hyvin hellävarainen ja sopii useimmille, myös lapsille ja hyvin iäkkäille henkilöille.

Miksi sinun ihosi tarvitsee kauraa ja miten kaura ihonhoidossa toimii

Tiesitkö että kaura oli ensin ainoastaan lääkekasvi, jota käytettiin menestyksekkäästi ihon ongelmien hoitoon.

Kauraa on käytetty ihonhoitoon jo 2000 vuotta eKr. muinaisessa Egyptissä ja Arabianniemimaalla eli jo 4000 vuotta sitten. Silloin kyseessä oli luonnonkaura eikä nykyisen kaltainen jalostettu kauran muoto. Kauraa käytettiin paitsi ihon kauneuden vaalimiseen myös aurinkosuojana ja ihosairauksiin kuten ihon kutinaan. Jo 4000 vuotta sitten oli ekseemaa sairastavia, joille kaura oli tärkeä lääkekasvi.

Kauraa on käytetty ulkoisesti lähimenneisyydessä eli 1900-luvun alussa myös aurinkosuojana sekä ihonpuhdistukseen. Valitettavasti synteettisen kosmetiikan nousun myötä kaurankin hyvät ominaisuudet unohdettiin.

Kauraa viljellään kaikkialla maailmassa

Ehdottomasti suurin kaurantuottaja maailmassa on Venäjä. Muita suuria kaurantuottajia ovat Pohjois-Amerikka, Puola sekä Suomi. Meillähän kaurapuuro on ihan kulttiruoka, jonka varaan on uskottu jo vuosisatoja.

Keski-Euroopassa kauraa viljellään hyvin paljon Saksassa mutta esimerkiksi Ranskassa ei kauraa juuri tunneta. Etelä-Euroopassa, vehnän sydänmailla, kaura on lähes tuntematon viljalaji.

Kaurasta on jalostettu hyvin monia lajikkeita. Nykylajikkeet ovat hyvin kaukana siitä mitä kaura oli vaikkapa 100 vuotta sitten. Silloin kauran jyvät olivat tummanruskeita, lähes mustia. Nykykaura on väriltään kullankeltaista tai hyvin vaaleaa. Voi olla, että kauran ominaisuudetkin ovat jalostettaessa muuttuneet.

Kaura on ylivoimainen tuote

Kauran sisältämiä kasvikemikaaleja eli ns. vaikuttavia aineita on tutkittu hyvin paljon. Kaura ihonhoidossa on kiinnostanut tutkijoita syystäkin.

Kaura on erityisen hellävaraista iholle

Kauran sisältämät rasvat sekä hiilihydraatit tekevät kaurasta hyvin hellävaraista.

Kauran sisältämä proteiini on ainutlaatuista.  Viljojen varastoimat proteiinit sijaitsevat gluteeni-nimisessä yhdisteessä. Useimmissa viljoissa on runsaasti gluteenia, joka on tunnettu allergeeni ja yliherkkyyksien aiheuttaja. Ongelmat aiheutuvat gluteenin sisältämästä proteiinista. Gluteenille herkät henkilöt voivat saada oireita myös ulkoisesti, iholla käytetystä gluteenipitoisesta viljasta. Tavallisessa kaurassa saattaa olla jonkin verran vehnän, ohran tai rukiin gluteenia jos se on jauhettu samassa myllyssä näiden viljojen kanssa.

Jos olet gluteeniherkkä, voit kuitenkin käyttää kauraa, jos se on jauhettu erillään muista viljoista. Tällaista kauraa myydään ”gluteenittomana kaurana”. Todellisuudessa gluteenitonta kauraa ei ole olemassakaan. Kaurassakin on gluteenia mutta se on eri tyyppistä kuin muissa viljoissa eikä sitä ole läheskään yhtä paljon.

kaura-ihonhoidossa

Kauralyhde

Kaura sisältää arvokkaita fytokemikaaleja

Kauraa on tutkittu eri puolilla maailmaa sen ylivertaisten terveysvaikutuksien takia. Kaurasta on löydetty sydän- ja verisuonitauteja ehkäiseviä ainesosia.

Laajojen tutkimusten aikana tutkijat ovat havainneet muitakin mielenkiitoisia asioita. Kaurasta on löydetty erityisesti ihoa rauhoittavia ja kutinaa poistavia ainesosia.  Kaura on iholle hyödyllistä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Kaura ihonhoidossa toimii erittäin hyvin. Se on kuin luotu ihon hyvinvointia edistämään.

Miksi kaura on niin hyvää iholle

Kauraa on tutkittu viime aikoina erityisen tarkasti nimenomaan ihonhoidon näkökulmasta. Erityisen kiinnostuneita ovat olleet tutkijat Pohjois-Amerikassa. Minnesotan yliopistossa kauran antioksidanttisia ja tulehduksia poistavia ominaisuuksia on tutkittu laajasti. Myös useat muut yliopistot Yhdysvalloissa ovat liittyneet mukaan ja tutkineet kauran terveysvaikutuksia.

Meillä Suomessa kauraa on myös tutkittu mutta lähinnä sen sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevän vaikutuksen takia.

Vaikka yrttiterapeutit ja kansanparantajat ovat olleet aina tietoisia kauran ihoa rauhoittavista ja tulehdusta poistavista vaikutuksista haluttiin terveysväittämille nyt myös tieteellinen näyttö.

Katsotaan seuraavaksi, miksi kaura ihonhoidossa on niin ylivertainen.

Kauran rasvat

Kaura sisältää erittäin runsaasti rasvoja. Noin 10% kaurasta on rasvaa. Vain maississa on enemmin rasvaa kuin kaurassa. Rasvat tekevät kaurasta hyvin hellävaraisen.

Kauran hiilihydraatit

Kaura sisältää pitkäketjuista hiilihydraattia nimeltä beetaglukaani. Beetaglukaani on ollut jo jonkin aikaa suosittu ihonhoitotrendi. Se on rantautunut länsimaiseen ihonhoitoon Koreasta. On aivan uskomatonta, että korealaiset ovat keksineet uudelleen meidän rakkaan kauran ja markkinoivat sitä innolla ympäri maailmaa. Tosin Koreassa beetaglukaania tuotetaan myös sienistä.

Kauran proteiinit

Kauran erityisen korkea proteiinipitoisuus antaa meille lisää mahdollisuuksia käyttää kauraa ihon ja hiustenhoidossa. Kaurassa on enemmin proteiineja kuin missään muussa viljassa.

Kauran gluteeni sisältää prolamiini-proteiinia nimeltä aveniini. Aveniini ei ärsytä keliaakikon suolistoa samalla tavalla kuin vehnän gliadiini. Kauran aveniinipitoisuus on lisäksi hyvin matala. Siksi kauraa voivat käyttää myös henkilöt, jotka ovat herkkiä muille viljoille.

Kaura sisältää runsaasti proteiineja kuten globuliinia sekä myös jonkin verran saman kaltaista proteiinia kuin palkokasveissa tavataan. Palkokasveille herkät henkilöt voivatkin saada joskus yliherkkyysoireita myös kaurasta. Tämä kannattaa huomioida, kun valitsee raaka-aineita kosmetiikkaan.

Kauran kasvikemikaalit

Kaura sisältää monia kasvikemikaaleja, joilla on ihoon positiivinen vaikutus.

Tärkeitä kauran sisältämiä yhdisteitä ovat kasvisterolit, tokoferolit, fenoliset hapot sekä ryhmä aineita, joita kutsutaan nimellä avenanthramidit. Avenanthramidit ovat ryhmä aineita, jotka esiintyvät vain kaurassa. Tutkijat ovat löytäneet tämän yhdisteen tutkiessaan miksi kaura on niin hyvä iholle.

Kerronpa sinulle lisää aventhramidista (happoamidi). Se on ryhmä alkaloideja. Avenanthramidia on tutkittu etenkin Yhdysvalloissa. Avenanthramidin INCI-nimi on avenanthramides.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) hyväksyi vuonna 2003 kolloidisen kauran (erittäin hienojakoisen kaurapölyn) aurinkosuojaksi. Päätöksen taustalla oli laajat tutkimukset aventhramidista. Sen todettiin suojaavan ihoa auringolta. Uskomatonta että tämän tiesivät muinaiset egyptiläiset jo 4000 vuotta sitten.

Avenanthramidista löydettiin myös muita ihon hoitoa tukevia ominaisuuksia. Sen todettiin vähentävän merkittävästi ihoärsytystä ja rauhoittavan ihoa. Samoissa tutkimuksissa kauran sisältämän avenanthramidit todettiin vaikuttavan positiivisesti myös sisäisesti nautittuna. Ne vähensivät tulehdusta sekä allergioita.

Kauran sisältämät avenanthramidit todettiin tutkimuksissa toimivan kutinaa ehkäisevästi. Avenanthramidit vaikutusta kutisevalla iholla verrattiin hydrokortisonin vaikutukseen. Se kertoo jo aika paljon, kuinka tehokkaan yhdisteen kanssa olemme tekemisissä.

Pitää kuitenkin muistaa, että kyseiset tutkimukset tehtiin voimakkaalla uutteella, jossa avenanthramidin taso oli jopa 80%. Tavallinen kaurajauhe ei tietenkään yllä hydrokortisonin tehokkuuteen ekseeman hoidossa.

Kauran ytimestä on valmistettu uutteitta, jossa on standardoitu määrä aventhramidia. Uutteita on käytetty ihon- ja hiustenhoitotuotteissa sekä vauvoille suunnatuissa ihonhoitovalmisteissa. Myös auringonsuojatuotteissa avenanthramidit ovat osoittautuneet tehokkaiksi.

kaura-ihonhoidossa

Kauranversoja

Kauran mikroravinteet

Kaura sisältää erittäin runsaasti tärkeitä mineraaleja.

Kauran sisältämät mineraalit ovat erittäin tervetullut lisä ihonhoitoon. Kun valmistat kolloidisesta kaurasta naamion, saat imeytettyä kaikki nämä mineraalit ihollesi.

Lisäksi kaura sisältää kattavan valikoiman erilaisia B-ryhmän vitamiineja.

Miten käytän kauraa

Kauraa voi käyttää monessa eri muodoissa kosmetiikan raaka-aineena. Lukaise läpi alla olevat vinkit, miten saat kauran kaikki hyödyt mahdollisimman tarkasti talteen.

Kolloidinen kaura eli kaurasilkki

Kaurasilkki on hyvin monikäyttöinen tuote. Se on itseasiassa kaurajauhoa. Kaurasilkin eli kolloidisen kauran ero tavalliseen kaurajauhoon on sen pölymäinen hienous. Olen itse verrannut käytössä tavallista kaurajauhoa kolloidiseen kauraan. Tavallinen leipurien käyttämä kaurajauho on ehdottomasti liian karkeaa kasvojen iholle.

Kolloidista kauraa voit käyttää

Kolloidinen kaurajauho on niin huippu tuote, että sille keksii helposti, vaikka kuinka monta uutta käyttötarkoitusta. Koska se on niin mieto, harmiton tuote, sitä uskaltaa käyttää koko perheelle.

Jos sinulla on jokin ihosairaus, kannattaa ehdottomasti seurata lääkärin ohjeita sairauden hoidossa. Itse olen käyttänyt kolloidista kauraa ekseemaani silloin kun kortisonit ovat tauolla. Kolloidinen kaura helpottaa todella paljon kutinaa.

kaura-ihonhoidossa

Kolloidisesta kaurasta valmistettua tahnaa

Jos innostuit kaurajauheesta

Sinun kannattaa ehdottomasti hankkia sitä kolloidisessa eli pölymäisen hienoksi jauhetussa muodossa. Tavallinen, leipomiseen tarkoitettu kaurajauho ei todellakaan ole sama asia. Olen hankkinut omani Saippuapajasta. Toivottavasti heillä on sitä vielä valikoimissa. Ulkomailta tilaamalla tietysti aina saa mitä vaan mutta itse suosin aina ensin kotimaista kauppiasta.

Kauranversouute

Kauranversot ovat aivan oma juttunsa. Yrttiterapiassa kauranversoja käytetään rauhoittumiseen ja jännityksen poistoon. Ihan siihen samaan tarkoitukseen voit käyttää kauranversouutetta kosmetiikassa. Voit tiputtaa sitä pari tippaa yövoiteeseen rauhoittamaan ihoa.

Kauranversot sisältävät erityisen runsaasti gramiini-nimistä alkaloidia. Sitä löytyy runsaasti kauran kukkivasta versosta. Gramiinin tehosta kertoo paljon se, että oma suomalainen lääketehtaamme Orion käyttää voiteissaan gramiinia. Gramiini on erityisen rauhoittavaa iholle.

Käytä gramiinia sisältäviä kauranversotippoja sekoitettuna kasvojen perusvoiteeseen. Kauranversouute on parasta yövoiteessa. Se rauhoittaa ja hoitaa väsynyttä ihoa.

Suosittelen esimerkiksi Frantsilan Tyyneyden tippoja. Tyyneyden tipat ovat puhdasta kauranversouutetta. Toinen kokeilemisen arvoinen tuote on A. Vogelin kauranversouute.

Fermentoitu kaura

Kauraa voi myös fermentoida eli hapattaa. Olen kertonut kirjassani ”Kotikosmetiikan raaka-aineet ja valmistus” hyvin yksityiskohtaisesti, miten voit fermentoida kosmetiikkaa varten eri raaka-aineita. Kaura sopii erittäin hyvin tähän tarkoitukseen. Voit käyttää fermentoitua kauraa kasvojen huuhteluun. Se sopii erittäin hyvin myös hiusten ja koko kehon huuhteluun suihkun ja hiustenpesun jälkeen.

Jos haluat kokeilla valmistaa fermentoitua kauraa, kurkkaa ohje Reseptit-välilehdeltä.

Kaura prebioottina

Kaura on yksi parhaista prebiooteista. Prebiootit ovat ihon hyvien bakteerien ravintoa. Jos haluat hoitaa ihoasi maitohappobakteereilla, kannattaa yhdistää hoitoon kaurapohjaisia tuotteita. Kaurapohjaiset tuotteet hoitavat ihon normaalia flooraa ilman lisättyjä probioottejakin (maitohappobakteereja).

Terveessä ja vastustuskykyisessä ihossa on aina terve bakteerikanta. Näin haitalliset bakteerit eivät pääse pesiytymään iholle. Kaurapohjaiset tuotteet kasvattavat ja tasapainottavat ihon omaa bakteerikantaa.

Kauraöljy

Kauraöljyn öljyhapot koostuvat suurin piirtein puoliksi öljyhaposta ja puoliksi linolihaposta. Kauniin keltainen öljy tuoksuu kotoisan vienosti kaurapuurolle. Korkean öljyhappopitoisuuden ansiosta kauraöljy ei välttämättä sovellu helposti tukkeutuvalle iholle.

Voisin itse valmistaa kauraöljypohjaisia tuotteita ekseemaiholle, vauvoille, pikkulapsille, kuivaihoisille ja ikääntyneille ihmisille. Teineille ja nuorille aikuisille tämä öljy ei ole paras mahdollinen. Kauraöljy sopii sekä kasvoille ja vartalon ihon hoitoon.

Kaura on kosmetiikan ainesosa, jota ei kannata unohtaa

Kauraa kannattaa käyttää kotikosmetiikan valmistuksessa. Kauran teho ihonhoidossa on myös tieteellisesti todistettu. Se on turvallinen raaka-aine, jolle vain ani harva on yliherkkä.

Jos et innostu kokeilemaan kotikosmetiikan valmistusta, voit aina hankkia kauraa sisältävää aitoa suomalaista luonnonkosmetiikkaa. Seuraavana on muutama kotimainen vaihtoehto kauraa sisältävistä tuotteista.

Kotimaisia kaurakosmetiikan valmistajia

Linkkasin kotimaisia luonnonkosmetiikan valmistajia sekä kotikosmetiikan raaka-aineita myyviä yrityksiä tähän ihan vain esimerkiksi. Minulla ei ole mitään taloudellista tai muutakaan yhteistyötä näiden eikä muidenkaan firmojen kanssa. Voit rauhassa klikkailla linkkejä ja tutustua tuotteisiin. Jos löydät itse lisää kotimaisia kaurakosmetiikan valmistajia, niin kerro minulle.

Kauraöljyä valmistavat

Limepop myy kotikosmetiikan harrastajille kauraöljyä. Hinta on heillä hyvin kohtuullinen, alkaen 5,95 eur/ 30ml.

Fazer Mylly valmistaa nykyisin kauraöljyä kosmetiikan. Kyllä vaan, luit oikein. Fazerin uusi aluevaltaus on kauraöljy ja kaurasta valmistetut kosmetiikan raaka-aineet. Ihan hyvä juttu että kauraöljyä on alettu valmistamaan Suomessa ja suomalaisesta raaka-aineesta. Kauraöljyn valmistus suomessa tarkoittaa myös sitä, että kauraöljypohjaisia tuotteita aletaan valmistamaan Suomessa entistä enemmin.

Fazer Mylly ottaa kaurasta talteen myös arvokasta hiilihydraattia, beetaglukaania sekä kauran proteiineja.

Kaurasilkkiä voit hankkia

Saippuapaja myy kaurasilkkiä eli kolloidista kauraa kotikosmetiikan valmistajille. Muita kaurasilkin myyjiä en tähän hätään löytänyt. Voi tietenkin olla muitakin, jotka myyvät tuotetta jollain toisella nimellä.

Kaurasilkkiä voit toki hankkia, vaikka et siitä olisi tekemässä mitään varsinaista kosmetiikkatuotetta. Voit käyttää sitä ihan sellaisenaan kasvojen puhdistukseen ja naamioihin. Tilkka vettä vain lusikalliseen kaurasilkkiä, niin se muuttuu hetkessä voidemaiseksi tahnaksi, jonka voi levittää kasvoille kuten perinteisen puhdistusmaidon.

Valmiita, kotimaisia luonnonkosmetiikkalaatuisia tuotteita

Atopic   Atopic Sensitive Kauraöljy on tarkoitettu kasvojen ihon hoitoon. Tuote sisältää kauraöljyn lisäksi myös auringonkukkaöljyä ja muutamaa muuta tarkoin valittua ainesosaa. Sitä voi käyttää iholle sellaisenaan aamuin illoin tai sekoittaa voiteeseen. Tuote on herkkä pilaantumiselle, sillä siinä on paljon arvokkaita mutta herkästi hapettuvia rasvahappoja.

Atopik perustaa herkälle iholle suunnitellun sarjansa kauraan. Tuotteissa käytetään kauraöljyn lisäksi kaurauutteita. Sarja on kattava. Sensitive sarjassa on tarjolla puhdistustuotteita, voiteita, seerumeita sekä silmänympärysvoiteita. Tuotteet sopivat myös vegaaneille. Atopic Sensitive sarjaa myydään apteekeissa.

SnowAnnalla on kaurapohjaisia ainakin tuotteita ainakin nämä kaksi tuotetta

Multivitamin Beauty Serum; Kauneusseerumi, joka sisältää kauraa.

Clodberry Nourishinf Face Cream; ravitseva kasvovoide sisältää lakka- ja kaurauutteita.

Fiini Naturally Pohjanmaalta valmistaa monia kauraöljypohjaisia tuotteita. Kaura-Sheavoi sekä seerumi, jossa on kauraöljyn lisäksi tyrniä, kuulostavat houkuttelevilta.

Näitä korkealaatuisia tuotteita kannattaa kokeilla, jos tuntuu että kaurasta voisi olla apua sinun ihollesi.

Kaura on tullut jäädäkseen kosmetiikkaan

Uskoisin että jatkossa törmäämme yhä useammin kauraan kosmetiikkaostoksilla. Ymmärsit varmaan, että kaura on todellakin ylivertainen ainesosa kosmetiikassa. Yksi parhaista ja ihan omassa luokassaan!

Itsellenikin paljastui tätä kirjoittaessa ja tutkiessa niin monta uutta ja ihmeellistä juttua kauran hyvistä ominaisuuksista.

Kiitos että jaksoit taas lukea tämän postaukseni. Nyt tiedät, miksi kauraa löytyy kosmetiikasta ja miksi se on niin suosittua. Suosittelen että kokeilet kauraa jossain muodossa omissa kosmetiikkaresepteissäsi.

Kerro minulle, miten kaura vaikutti sinun ihoosi!

enEnglish