Oliiviöljy kotikosmetiikassa, valitse oikeat käyttökohteet

Jos etsit netistä hyviä ihonhoitoöljyjä, löydät varmasti eniten juuri oliiviöljyä ylistäviä kirjoituksia.

Oliiviöljy on kotikosmetiikan kestosuosikki. Olen usein pohtinut, miksi oliiviöljyä halutaan käyttää kosmetiikan valmistamisessa. Se on väriltään tummaa, voimakkaan hajuista eikä imeydy hyvin ihoon. Oliiviöljy on erittäin terveellistä elimistölle. Siinä on paljon elimistön tarvitsemaa öljyhappoa. Öljyhappoa ei ole juuri missään öljyssä yhtä paljon kuin oliiviöljyssä. Oliiviöljyssä on myös runsaasti flavonoideja sekä antioksidantteja, jotka ovat erittäin hyödyllisiä edistämään terveyttä. Uskoisin että syy oliiviöljyn suosioon juontuu juuri tästä. Oliiviöljy mielletään hyvin terveelliseksi. Terveellinen elimistölle ei kuitenkaan välttämättä tarkoita terveellistä iholle.

Kerron sinulle, miksi oliiviiöljyn käyttöön kotikosmetiikan raaka-aineena tulisi suhtautua varauksella.

Oliiviöljyä mainostetaan erittäin suurella budjetilla. Oliiviöljystä kerrotaan paljon positiivisia asioita ja unohdetaan negatiiviset ominaisuudet. Vaikka oliiviöljy on hyvin terveellistä, se ei silti sovi kaikkeen. Oliiveja tuotetaan lauhkealla vyöhykkeellä hyvin monessa maassa. Se on merkittävä tulonlähde monelle karulle alueelle. Oliiviöljyn myyntiä ja käyttöä edistävät siis hyvin monet tahot.

Oliiviöljy on eräs säilyvämmistä öljyistä. Monet pitävät oliiviöljyä jääkaapissa, vaikka se on ihan turhaa. Riittää, että säilytät öljyn tummassa lasipullossa ja valolta suojassa. Jos sinulla on normaali alle 25 asteinen huoneenlämpö niin ei ole mitään syytä säilyttää oliiviöljyä jääkaapissa. Siinä on hyvin runsaasti antioksidantteja eikä oliiviöljyn sisältämä öljyhappo pilaannu kovin herkästi. Yleensä oliiviöljy säilyy hyvälaatuisena kaksi vuotta puristamisesta. Säilyvyyden ansiosta oliiviöljyä lisätään lähes kaikkeen kosmetiikkaan. Oliiviöljy on kuin luotu teolliseen voiteeseen, jonka tulee säilyä muuttumattomana kauppojen hyllyillä vuosikaudet.

Voiko oliiviöljystä valmistaa hyvää kotikosmetiikkaa

Haluan kertoa sinulle muutaman faktan oliiviöljystä kosmetiikan raaka-aineena. Olet varmasti itsekin sitä kokeillut tai hankkinut valmiita oliiviöljypohjaisia tuotteita. Kiinnitit varmasti huomiota oliiviöljyn pitkään imeytymisaikaan. Öljyä saa hieroa pitkään ennen, kun se suostuu imeytymään. Vaikka ihon kostuttaisi huolella ja avaisi huokoset höyryllä nousee oliiviöljy helposti pintaan.

Oliiviöljy sisältää rasvahappoja, jotka eivät ole iholle parhaita. Oliiviöljyn rasvahapot eivät imeydy ihoon helposti vaan jäävät usein ihon pinnalle. Varsinkin pintakuivaan ihon ei koskaan saisi käyttää oliiviöljyä.

Jos ongelmasi on näppyläinen, epäpuhdas iho tai peräti akne voi oliiviöljy pahentaa ihoasi. Oliiviöljy sisältää ainetta nimeltä skvaleeni, jonka on todettu olevan yhteydessä akneen ja ihon epäpuhtauksiin. Käyttämällä oliiviöljypohjaisia tuotteita voit siis saada ihosi kukkimaan, vaikka se aikaisemmin on ollut aivan terve.

Oliiviöljy tekee ihosi oman talin niin tahmeaksi että se jää huokosiin ja tukkii ne lopulta. Rasva myös kerää kuolleita ihosoluja ja aiheuttaa mustapäitä. Toki iho voi tukkeutua monesta muustakin syystä mutta oliiviöljytuotteet kannattaa tarkistaa tällaisissa tapauksissa.

Jos ongelmasi on kuiva iho, ei oliiviöljy ole suositeltava ihoöljy. Kuiva iho ei päästä oliiviöljyä imeytymään syvimpiin kerroksiin. Öljy jää ihon pintaa tukkien huokoset ja aiheuttaen iho-ongelmia.

Älä koskaan käytä oliiviöljyä vauvojen ihonhoidossa. Allergiset reaktiot ovat hyvin tavallisia oliiviöljyä käytettäessä. Varsinkin kun käytät extra virgin laatuista oliiviöljyä, joka sisältää paljon kasvikemikaaleja on allergiset reaktiot hyvin mahdollisia.

Mihin kosmetiikkaan oliiviöljy sopii

Oliiviöljyssä on paljon ikääntymisen merkkejä estäviä ainesosia. Oliiviöljyn monet antioksidantit torjuvat hapettumisreaktioita soluissa ja vaikuttavat näin ihon nuorekkuuteen.

Voit kokeilla oliiviöljyä vartalotuotteissa. Etenkin poishuuhdeltavat tuotteet kuten kuorintavoiteet sekä pesuaineet ja saippuat ovat oliiviöljyn parhaita käyttökohteita. Kasvoille suunniteltuja tuotteita en suosittelisi valmistamaan oliiviöljystä lainkaan.

Yrttiterapeuttien valmistamat hoitavat voiteet valmistetaan usein oliiviöljyyn. Näin saadaan voiteille pitkä säilyvyysaika. Hoitavat voiteet valmistetaan yleensä salvoiksi eli vedettömiksi voiteiksi. Niihin käytetään kasvien öljyuutoksia. Öljyuutos onkin hyvä valmistaa oliiviöljyyn, joka ei härskiinny niin helposti. Samaa öljyuutosta voi käyttää melkein kaksi vuotta, jos öljy on tuoretta ja kylmäpuristettua. Tämä on suuri etu voiteiden valmistajalle.

Miten valitset oikean oliiviöljyn monesta vaihtoehdosta

Oliiviöljystä on lukemattomia eri brändejä. Suurimmat tuottajamaat ovat Italia ja Espanja. Kreikasta tulee myös jonkin verran erittäin hyvälaatuista oliiviöljyä.

Koska oliiviöljy on hyvin tärkeä vientiartikkeli monessa eri maassa, on se myös maailman toiseksi eniten väärennetty elintarvike. Eniten väärennetään viinejä. Italia varsinkin on kunnostautunut oliiviöljyn väärentämisessä. Oliiviöljyä väärennetään sekoittamalla siihen muita öljyjä. Huijauksia tehdään myös myymällä tavallista oliiviöljyä kylmäpuristettuna tai luomuna.

Olen itse yleensä suosinut kreikkalaisia oliiviöljyjä. Ne ovat korkealaatuisia eivätkä yleensä ole väärennettyjä. Myös espanjalaisia oliiviöljyjä kannattaa kokeilla. Italialaisia oliiviöljyjä voi käyttää, jos on ehdottoman varma öljyn laadusta.

Kylmäpuristettu oliiviöljy on ainoa oikea oliiviöljy vartalonhoitotuotteisiin sekä poispestäviin naamioihin ja kuorinta-aineisiin. Kylmäpuristusmenetelmä säilyttää oliivin tärkeät kasvikemikaalit öljyssä lähes muuttumattomina. Oliiviöljysaippuaa valmistettaessa öljyn ei tarvitse olla kylmäpuristettua. Monet kylmäpuristetut oliiviöljyt ovat samalla myös luomua. Luonnonmukainen viljely takaa sen, että lopputuotteessa ei ole kasvinsuojeluaineiden jäämiä.

Oliivipuulehto

Kokeile otsonoitua oliiviöljyä

On olemassa myös otsonoitua oliiviöljyä. Sen nimeen vannotaan nykyisin usein. Otsonoitu oliiviöljy on suunniteltu hoitavaksi öljyksi. Se on hyvin kallista ja sitä ei yleensä käytetä voiteiden pohjana.

Monet ovat saaneet avun iho-ongelmiinsa otsonoidusta oliiviöljystä. Sitä kannattaa kokeilla. Itselläni ei ole oikeastaan kokemusta kyseisestä tuotteesta. Otsonoitu oliiviöljy on antimikrobinen tuote, joka parantaa ja uusii ihoa. Sillä voi hoitaa finnejä, pieniä ruhjeita, kynsisieniä (!), märkärupea (!!!) ja herpestä (!!!!). Aikamoinen tuote.

Jos sinulla on kokemusta otsonoidusta oliiviöljystä, niin kerro toki minulle.

Koska oliiviöljy on niin kiistanalainen tuote, haluaisin todellakin kuulla mihin itse käytät oliiviöljyä. Pystytkö käyttämään oliiviöljyä omalla ihollasi ilman ongelmia?

5 vastausta

  1. Käytän iltaisin kasvoille. En pyyhi kasvoja vaan saa olla koko yön. Jos iholla on liikaa öljyä, niin sipaisen sitä vaikkka käsivarsiin.
    Ennen kuin menen nukkumaan on öljy imeytynyt iholle eikä tyynyliinassa ole öljyn jäljet, kun herään.

    Kasvon iho on hyvässä kunnossa, vaikka minulla ei ole koskaan ollut finnien ongelmia.

    Huomasin, että jalkateriin se öljy ei sovi.

    Mitään ongelmaa ei ole ollut ja aion vielä jatkaa.

  2. Hei. Kiitos tästä artikkelista mutta luin sen liian myöhään. Minulla ruusufinni eli rosacea ja luin jonkin artikkelin missä joku kuuluisuus oli saanut ihonsa saihkymaan oliiviöljyllä. Siispä päätin kokeilla kun en mitään jo yli 30 vuotta vaivanneeseen rosaceaani ole löytänyt. Kolmena päivänä kokeilin ja annoin vaikuttaa yön yli koska oliiviöljyllä todettiin olevan myös ihon kiinteyttävä vaikutus ja ryppysuoja. Ja nyt ihoni täysin pilalla. Minulla ei koskaan ollut näin paljon näppyjä ja lokakuussa pitäisi lähteä matkoille. Miksi jotkin artikkelit antavat netissä ymmärtää että käytä vain? Lisäksi käytin sitä kun katsoin You tubesta ulkolaisia kikkoja öljystä mitä voi käyttää tekemällä niillä sormin rypynpoistoa ja kasvojen kohotusta mm. häivyttää suupielen juonteita vetämällä ihoa suu ja nenanpielista ohimoille päin. En tiedä onko minulla ollut ennen katkenneita verisuonia alaposkissa ja suupielissä mutta nyt on. Voisitko neuvoa mitä teen. Aloitin juuri tetrasyl kuurin ja Mirvasolin käytön. Solantrasta ei hyötyä. Odotan vastaustesi kiitos.

  3. Hei
    Kiitos kommentista!
    Oliiviöljy näyttää sopivan sinulle.

    Hyvää kesän jatkoa!
    Terveisin Outi

  4. Hei Jaana
    Todella hieno juttu että olet löytänyt blogini!
    Olen erittäin pahoillani iho-ongelmiesi takia.
    En tiedä miksi oliiviöljyä mainostetaan ihonhoitoon niin paljon. Se ei ole ollenkaan sopiva öljy iholle. Se sisältää pääosin öljyhappoa joka ei kuulu iholle luontaisesti. Oliiviöljy on myös hyvin allergisoiva öljy. Voimakas reaktiosi voi johtua myös herkistymisestä oliiviöljylle. Mieti, sopiiko oliiviöljy sinulle edes ruuaksi. Itse suosin iholla riisinleseöljyä sekä auringonkukkaöljyä. Ne ovat neutraaleja eivätkä ärsytä ihoa. Myös safloriöljy on hyvä. Katso aina, että käyttämäsi ihoöljy on mahdollisimman linolihappopitoista.
    Rocaea eli ruusufinni on ihosairaus. Kukaan ei tiedä tarkaleen, mistä se johtuu joten kukaan ei myöskään tiedä tarkalleen miten sitä hoidetaan. Sinulla on lääkärin määräämät lääkeet joten en puutu niihin.
    Suosittelisin sinulle mahdollisimman vähäeleistä kosmetiikkaa jossa ei ole liikaa ainesosia. Pesu suolasaippualla ja pieni tippa auringonkukkaöljyä tai riisinleseöljyä kostealle iholle levitettynä riittää ihan hyvin ihonhoitoon. Älä käytä öljyä liikaa, sillä se voi ärsyttää ihoa.Vältä ihon hankaamista, kuorintoja ja höyryttämistä ja liian lämmintä vettä. Et voi parantaa ruusufinniä ulkoa päin.

    Jos haluat rauhoittaa ihoa, voit pestä sitä vaikkapa viileällä vedellä johon on liuotettu pari teelusikallista ruokasoodaa. Emäksinen vesi rauhoittaa tulehtunutta ihoa. Käytin tätä hoitomuotoa itselleni silloin, kun sairastin pahaa ekseemaa eikä oikein mikään auttanut. Ruokasooda hillitsee ihollasi olevaa tulehdusta ja punoitusta mutta ei paranna varsinaisesti ihoasi.
    Ihoon vaikuttavat 80% sisäiset jutut eli syömiset ja elimistön toiminta ja vain 10% on voiteiden, pesujen ja muun ulkoisen hoidon ansiota. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota ruokaan, stressiin ja ulkoiluun (ei auringonpaahteessa, tuulessa eikä pakkasessa).
    Voi olla että olet, et välttämättä allerginen, mutta herkistynyt monelle ruoka-aineelle (viivästynyt allerginen reaktio). Luin jostain (en nyt löytänyt linkkiä) että ruusufinni on myös yhdistetty yliherkkyyksiin.
    Itse hoidan omaa ekseemaani dieetillä, (minulle eivät sovi monetkaan vihannekset ja hedelmät eikä tee ja kahvi). Sinun kannattaa testata esim. maitotuotteet, munat, viljat ja sitrukset. Kotimaiset marjatkaan eivät sovi kaikille. Kaikkia hiilihydraatteja kannattaa myös säännöstellä, sillä ihon bakteerit pitävät makeasta.
    Toivottavasti sait joitakin ideoita tästä omaan tilanteeseesi.
    Lämpöisiä loppukesän päiviä sinulle Jaana
    Terveisin Outi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavaksi

Näin ihmeitä tekevä glyseroli auttaa kuivan talvi-ihon hoidossa

Lue artikkeli