Sademetsän aarteita; Murumuruvoi

murumuruvoi

Sademetsän aarteita; Murumuruvoi

23.2.2022


Amatsonin sademetsissä luonnonvaraisena kasvava murumuru puu tuottaa ihanan täyteläistä murumuruvoita. Amatsonin sademetsien suojeluun liittyy olennaisesti se, että osaamme käyttää hyödyksi sademetsän luontaisia kasveja. Näin paikallisilla asukkailla ei ole syytä kaataa sademetsää raivatakseen viljelymaita. Sademetsissä kasvaa valtava määrä erityisen hyödyllisiä kasveja joita meidän olisi hyvä oppia hyödyntämään. Murumuruvoi on mielenkiintoinen tuttavuus ja esittelenkin sen ihan ensimmäisenä sademetsän kauneustuotteena.

murumuruvoi

Mitä on murumuruvoi?

Murumuruvoita valmistetaan Amatsonin sademetsissä luontaisesti kasvavan palmun Astrocaryum murumurun siemenistä. Murumuruvoi on väriltään kellertävän valkoista. Murumuruvoita käytetään paitsi kosmetiikkaan, myös ruuanvalmistukseen.

Rasvahappoprofiililtaan murumuruvoi muistuttaa hyvin paljon kookosöljyä. Rakenteeltaan murumuruvoi on hyvin lähellä sheavoita.   Murumuruvoilla on pähkinäinen ominaistuoksu. Tuoksu voi olla joskus voimakaskin riippuen erästä. Eri erien tuoksu voi vaihdella suuresti riippuen kasvupaikasta tai tuotteen iästä. Puhdistetussa murumuruvoissa ei ole juurikaan tuoksua ja väri on hieman vaaleampi.

Murumuruvoi on tervetullut lisä kasvivoivalikoimaan

Murumuruvoi eroaa muista kasvioista selkeästi erikoisen rasvahappoprofiilinsa ansiosta.  Sen koostumus eroaa aika ratkaisevasti esimerkiksi sheavoista, mangovoita tai kaakaovoista. Murumuruvoi on alkanut saavuttamaan suosiossa näitä vanhoja tuttuja tuotteita. Minusta on todella hyvä, että kasvivoivalikoimaan tulee hieman vaihtelua. Vanhat tutut kasvivoit kun muistuttavat kovin paljon toisiaan. Nyt on aika kokeilla rohkeasti jotain aivan muuta.

Murumuruvoin ominaisuudet

Murumuruvoi sisältää melkein puolet lauriinihappoa, samaa rasvahappoa, mitä löytyy paljon myös kookosöljystä. Erona kookosöljyyn, murumuruvoi imeytyy erityisen hyvin ihoon. Se ei tuki huokosia kuten kookosöljy. Murumuruvoi muistuttaa kookosöljyä myös siinä että se on erityisen hyvin säilyvää.

  • Kiteyttäisin murumuruvoin näin; Murumuruvoi muistuttaa tekstuuriltaan sheavoita mutta siinä on kookosöljyn hyvät ominaisuudet.
  • Murumuruvoi ei jätä rasvaista pintaa iholle. Se imeytyy kauniisti ihoon ja jättää hieman vahamaisen mattapinnan.  
  • Murumuru on ennen kaikkea hyvin kosteuttava ja ihoa pehmentävä kasvivoi. Koska se jättää iholle vahamaisen, kosteutta pidättävän pinnan, iho ei pääse luovuttamaan niin helposti kosteutta.
  • Murumuruvoi sisältää erityisen paljon antioksidantteja. Tämä tekee murumuruvoista hyvän tuotteen ikääntyneelle iholle.
  • Murumuruvoi auttaa ihoa rauhoittumaan. Sitä kannattaa käyttää herkälle, ärtyneelle iholle.
  • Murumuruvoita kannattaa käyttää myös hierontatuotteissa muiden öljyjen ohella. Murumurulla on lihasten jännitystä rentouttava vaikutus.
  • Yhteistä murumuruvoilla ja kookosöljyllä on myös antibakteeriset ominaisuudet. Kookosta on totuttu käyttämään kaikkeen missä halutaan hillitä ihon bakteeritoimintaa kuten deodorantit. Murumurulla on aivan samat ominaisuudet paitsi, että murumuru ei ole niin rasvaisen tuntuinen iholla.
  • Antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi murumuru sopii myös akneihon hoitoon. Muista että murumuruvoin komedogeeninen arvo on 0 eli se ei todellakaan tuki huokosia.
  • Murumuru pehmentää halkeilevaa, kuivaa ihoa. Se sopii siksi karheiden kantapäiden, kyynärpäiden ja polvien hoitoon. Murumurua suositellaan myös psorin hoitoon juuri siksi että se ei tuki ihoa.
  • Korkean myristiini- ja lauriinihappopitoisuuden vuoksi murumuruvoi on erinomainen valinta hiustenhoitotuotteisiin.

Mrurmuruvoin rasvahappoprofiili

  • Lauriinihappo 47%
  • Myristiinihappo 26%
  • Öljyhappo 12%
  • Palmitiinihappo 6%
  • Kapryylihappo 2%
  • Linolihappo 2%
  • Palmitoleiinihappo 2%
  • Steariinihappo 2%
  • Kapriinihappo 1%

Sulamispiste 30-35 astetta

Komedogeeninen arvo 0

Murumuruvoi on hyvin monikäyttöinen tuote

Murumuruvoita voit käyttää hyvin monenlaisissa tuotteissa. Se sopii lähes jokaisen iholle. Seuraavaksi esittelen muutamia esimerkkejä, miten voit hyödyntää murumuruvoita kosmetiikassa

  • Kuivan ihon rasvattomat hoitovoiteet
  • Hierontavoiteet ja hierontaöljyt
  • Jalkavoiteet; murumuruvoi pehmittää halkeamat. Käytä jalkakylvyn jälkeen kosteille, raspatuille jaloille.
  • Käsivoiteet; murumuruvoi muodostaa suojaavan vahamaisen pinnan
  • Huulivoiteet; todella hyvä tuote kuiville huulille
  • Sellaisenaan kostealla iholla suihkun jälkeen. Murumuruvoi lukitsee kosteuden ihoon ja iho tuntuu kosteutetulta ja pehmeältä pitkään.
  • Akneihon hoitovoiteet
  • Lasten ja vauvojen hoitavat tuotteet; käytä murumuruvoita sellaisenaan
  • Hiustenhoitotuotteet; käytä pieni määrä shampoopesun jälkeen sellaisenaan. Murumuruvoi lukitsee kosteuden hiuksiin
  • Hiustenhoitoaineena; Murumuruvoi tekee hiuksista elastisemmat eli joustavammat. Näin hiukset eivät katkeile niin helposti. Murumuruvoi lisää myös hiusten kiiltoa ja tekee hiuksista helpommin kammattavat.
  • Murumuruvoi on omiaan saippuoiden valmistukseen rasvahappoprofiilinsa ansiosta.

Murumuru on tervetullut uutuus kasvivoiden joukkoon

murumuru

Vaikka murumuruvoi on vielä suhteellisen tuntematon kosmetiikan raaka-aine, uskon että sen suosio on vielä edessä.  Murumuruvoi on kokeilemisen arvoinen tuote.

Jos olet huolissasi Amatsonin sademetsien kohtalosta, suosittelen valitsemaan sieltä saatavia luonnollisia tuotteita. Näin hoidat samalla ympäristöä.

Voit hankkia murumuruvoita vaikkapa Oivakaupasta

Oletko sinä kokeillut eksoottisia raaka-aineita kosmetiikan valmistuksessa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

enEnglish